sunnuntaina, syyskuuta 5

Elle decor – ihania tapetteja, löytöjä, esineitä, kauniita kuvia, hauskoja ideoita. Kaikkea sellaista mitä ilman ei oikeasti voi elää. Elle Decorista mä taisin kuulla ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Se oli noiden tapettien takia ja on tarjolla muuten tosi hyviä neuvoja kaikille, jotka miettivät oman kodin sisustamista.



Ja mä löysin ne tapetit, joista täälläkin ensimmäisessä postauksessa kirjoittelin. Ne linnut. Eli se tapetti on Eijffingerin Pip-malliston Early Bird.








Ne vaan on niin ihania. Mä en edes tiennyt, että noita on kolmessa eri värissä.

lauantaina, syyskuuta 4

Mikko Laakkonen -  Sparks (naulakko)
Mikko Laakkonen - PlantLight

Mikko Laakkonen - Vasu


En ole muuten aiemmin kiinnittänyt huomiota, että Suomessa on näinkin paljon äärettömän taitavia ja lahjakkaita suunnittelijoita. Miellyttiköhän jotakuta muutakin tällaiset ratkaisut? Tuo vasu on varmaan aika kätevä säilytysjärjestelmä - eikä ihan tavallinenkaan.

Sisustustyyliltäni itse en ole mikään äärettömän moderni, mutta näissä on jotakin modernia, mutta ei liiaan. Nuo naulakot olisi ihana saada kotiin. VALLOITTAVAT. Ja kukkalamppu. Ihana.

perjantaina, syyskuuta 3

Tänään taas päivä kulunut huokaillessa ja haaveillessa. Kaikki tavarat ovat niin ihania, mutta miten rajata ostamista ja hamstraamista niin, ettei koko koti olisi täynnä kaikkea? Onneksi on budjetti, niin säästyn näiltäkin tuskan hetkiltä. Ajatella, jos voisi ostaa kaiken, mutta kotiin ei mahtuisikaan.

Ai niin! Mieli pursuaa jälleen kaikkia ihania tuunausajatuksia, jotka vain pitäisi toteuttaa. Voi voi, en malta odottaa, että tulee loman pätkä, ehkä silloin tai sen jälkeen jaksaisin jotain tehdäkin.

Valaisimet. Mun kauan salattu intohimo. Ne on niin kauniita. Mielenkiintoisia, jotenkin niissä on sama juttu kuin tulen katselussa. Mä en esimerkiksi tällä hetkellä pysty käyttämään meidän kattovalaisinta ollenkaan kun en pidä sen antamasta valosta yhtään. Mutta tässä satunnaisille lukijoillekin (joita ehkä on) jotain niin ihanaa.


Bocco, The 14 series Thow and cushion


Nämä ovat Janne Kyttäsen suunnitelemat Riot -nimiset ihastuttavat valaisimet. Mä haluaisin juuri tuollaiset. Muuten, herra Kyttänen suunnittelee paljon ihania asioita.


Niin, näistä kaikista olen tänään haaveillut. (Ja salaisesti suunnitellut niiden löytävän ehkä joskus kotinsa meiltä..)

Romanttiset rottinkivaunut löytyivät verkkokauppa Lahjapussista

Jos olisinkin rajattomat mahdollisuudet. Mutta ainahan onneksi saa unelmoida ja unelmoinnin puitteissa myös nämä kaikki olisivat tervetulleita meille.



Nämä kaikki löytyivät myös verkkokaupasta ja heillä näkyikin olevan puotikin (ihastuttava), Romantico

torstaina, syyskuuta 2

Oih, tapetit.

Niin, olen kohta muuttamassa toisesta asunnosta toiseen asuntoon. Ja jälleen vuokralla. Ikuisten sisustusratkaisujen käyttäminen jää siis jälleen minimiin. Samaten kaikista kalliimat (ja yleensä ihanat) ratkaisut myöskin. Ei siis kultakoristeltuja pylväitä poreammeen kanssa vieläkään makuuhuoneeseen.

Ja budjetin koko, sekä summat tuovat kyyneleet silmiin joka kerta kun ajattelen sitä.

Mä olen viime aikoina ollut niin innostunut lintutapeteista. Mä satuin näkemään ensimmäisen ihastuksen kohteen (olikohan se nyt Anna-lehdessä?) puoli vahingossa, kun sitä selasin läpi.

Tarkoitan nyt ehkä jotain tämän tyylistä*:



Isoina kokonaisuuksina en tykkäisi, mutta ehkä näistä voisi tehdä tauluja? Hassu idea, joka on oikeastaan aika ihana. Tuntuisi ihan siltä kuin olisi joka aamu kävellyt lintutarhaan. Täytyy kaivaa se lehti esiin ja katsoa missä näitä myydään. Kehykset yksinkertaiset, oletettavasti vaaleat ja huommamattomat, taulujen korkeus jotain 150 cm luokkaa ja leveys taas vähemmän, ehkä 50-60 cm. Mmm, toimisikohan? Täytyy ajatella ja ideoida tätä lisää.

* Kuva kopioitu googlen kuvahausta